01
01
Kisaraportti Kartingin MM-kisoista
Kartingin MM-kisat ajettiin tänä vuonna Kauhavan Power Parkissa. PowerParkin ulkorata ja miljöö tarjosivat loistavat puitteet MM-kisojen järjestämiselle. Kilpailu kantaa nimeä Flying Finn Race ja se toi paikalle Alahärmään lajin huiput ja entisiä F1-tähtiä. Lue alta Henrin omakohtainen kisaraportti kisojen tapahtumista.
Keskiviikko ja torstai ajettiin treeniä ja vauhti vaikutti lupaavalta.Perjantaina oli sitten tiedossa Aika-ajo eli yksi tärkeimmistä osista viikonloppua. Aika-ajoissa en ajanut kovin hyvässä raossa, mutta tulos kuitenkin totaalin 18/105.
Lauantaina oli tiedossa neljä erää ja kaikki piti päästä ehjänä ja hyvillä sijoilla maaliin. Lauantain eristä tulokset 7, 7, kolmosena maaliin, mutta puskurirankku tiputti kahdeksanneksi. Päivän viimeinen erä maaliin sijalla yhdeksän, mutta jälleen puskurirankku ja tipuin sijalle 13.
Sunnuntaina kaksi erää oli tultava ehjänä maaliin hyvillä sijoituksilla. Viidennessä erässä tein kuitenkin tyhmiä päätöksia jonka seurauksena jouduin kamppailemaan likaisilla renkailla ja lopussa kaveri tuli ohi suht pieneen rakoon ja ajauduin leveäksi niin, että toinen auto ajoi yli ja erä päättyi keskeytykseen. Autosta hajosi jonkun verran osia, mutta pääsin kuitenkin radalle viimeiseen erään. Siinä vauhti ei ollut ihan kohdallaan ja sijoitus oli vasta 12. Finaaliin pääsy edellyttää ehjiä eriä ja keskeytyksiä ei saisi tulla finaaliin en siis päässyt. Lopputuloksissa 36/105.
Virheistä otetaan oppia ja sisuntuneena mennään kohti uusia haasteita ja ensi kautta, jossa ajamme OK-luokassa eli niin sanotussa kartingin ”kuninkuus” luokassa.
Kiitos Parolin Finland tiimille tästä kaudesta ja erityisesti mekaanikoille Nuutti Ruuskanen ja Markus Autio MM-kisasta. Kiitos myös mosamies-Iikku!