01
01
Formula-4 debyyttikisan tunnelmia Ahveniston radalta
Viikonloppuna ajettiin vauhdikas ratakilpailu Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa. Kilpailu oli erityinen etenkin siinä mielessä, että se toimi samalla Henrille debyyttikisana suuremmalla F4-luokan autolla. Itse varsinainen kisaviikonloppu alkoi perjantaina vapailla harjoituksilla, joissa vauhti oli lupaavaa ja kisapäiviin lähdettiin kovilla odotuksilla.
Lauantaina oli vuorossa ensimmäinen kisapäivä isommilla radoilla ja isommalla autolla. Aika-ajot ajettiin hieman yllättäen märällä radalla, kun taivaalta alkoi sataa vettä juuri ennen lähtöä. Auto kulki kuitenkin hyvin myös märällä ja viimeisellä kierroksella saavutettiin F4 luokan paalupaikka turvallisella 0,01 sekunnin erolla.
Paalupaikalta ensimmäiseen kisaan
Ensimmäiseen kisaan rata kuivui ja voittoa lähdettiin metsästämään. Tällä kertaa kisa kaatui kuitenkin jo melko aikaisin kun auto stumppasi jo lähtöviivalle. Auto uudestaan käyntiin ja ei muuta kuin yksi kerrallaan napsimaan sijoituksia takaisin. Muutaman ohituksen jälkeen, edessä oleva auto kävi ulkona radalta ja takaisin palatessaan osui Henrin auton etusiipeen, joka irtosi osumasta ja jäi roikkumaan auton keulaan. Siitä seurasikin sitten tekninen lippu ja varikolle irrottamaan siipi kokonaan. Ensimmäisestä kisasta ei siispä jäänyt paljoa positiivista kerrottavaa.

Toiseen kisapäivään startattiin altavastaajan asemasta
Toisena kisapäivänä oli tiedossa toinen kisalähtö, mihin lähdettiin edellisen kisan tuloksen mukaan, eli yhdeksännestä ruudusta. Hyvän lähdön jälkeen käytiin kovaa kamppailua sijoituksista, mutta Ahveniston rata osoittautui haastavaksi ohittaa ja lopputulos kolmas F4 luokassa. Alun vaikeuksien jälkeen kolmas sijoitus omassa luokassa on kuitenkin verraten hyvä tulos.
Kisa oli kaikin puolin upea ja opettavainen kokemus. Kilvanajossa isolla autolla on vielä tehtävää ja opittavaa ennen seuraavaa kisaviikonloppua, joka käydään Kemoran moottoriradalla heinäkuussa. Positiivisena viikonlopusta jäi se, että vauhti on todella hyvää ja sillä pystyy voittamaan, kunhan muutkin asiat saadaan loksahtamaan paikoilleen.
Iso kiitos yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tämänkin viikonlopun ajamisen!
Haluaisitko tukea Henrin uraa kohti suurempia kilpailuja?
Kilpaileminen huipputasolla autourheilussa vaatii paljon. Jos haluaisit tukea Henrin uraa, tai jos sinulla on jokin erityinen idea, jossa Henri ja taustatiimi voisivat tehdä yhteistyötä kanssasi, niin kerro se meille.
Kysy rohkeasti mainostamisesta ja muista yhteistyökuvioista lisää yhteys -sivulla olevan yhteydenottolomakkeen avulla. Voit myös lukea aiheesta lisää Yhteistyössä -sivulta.